Ankkapiirakkaa

Rapujuhlat lähestyvät, ja olen pohtinut juhliin sopivaa pääruokaa, joka syötäisiin rapujen jälkeen. Koska populaa on tulossa niin paljon, ei lihan tarjoaminen lämpimänä oikein onnistu. Grilliin tai uuniin ei yksinkertaisesti mahdu kerralla tarpeeksi ruokaa! Hakiessani inspiraatiota netistä, huomasin, että useammassa yhteydessä suositeltiin rapujuhliin pääruuaksi pataruokaa tai piirakkaa – koska nämä voi tehdä helposti edeltäkäsin valmiiksi. Siispä testailemaan. Mutta se perinteinen kinkkupiirakka ei oikein tunnu sopivalta tarjottavalta juhliin…Mutta entäs ankkapiirakka? Muutaman testin jälkeen tästä tuli oikein hyvää. En kuitenkaan vieläkään ole vakuuttunut piirakan tarjoamisesta pääruokana. Luulen, että sen oikean etsiminen vielä jatkuu…

6:lle
2 kpl ankanrasvaan säilöttyä kypsää ankankoipea
1 iso lehtitaikinalevy (400g/ Sunnuntai isot lehtitaikinalevyt)

Marinadi
1/2 limen mehu ja raastettu kuori
2 rkl hoisin -kastiketta
1 rkl makeaa soijakastiketta
2 tl hunajaa tai vaahterasiirappia
1 valkosipuli raastettuna
1-2 tl inkivääriä raastettuna
1 kuivattu pieni chili murskattuna (voit myös korvata sweet chili -kastikeella, mutta hunajaa kannattaa silloin vähentää/jättää pois)
1 rkl öljyä

Päälle
1-2 kevätsipuli varsineen
1/2 kurkku
1 puska lehtipersiljaa

Pyyhi ankankoivista nahka ja enimmät rasvat pois. Pilko lihat paloiksi. Sekoita kaikki marinadin aineet sekaisin. Sekoita marinadi huolellisesti ankanpalojen joukkoon. Laita jääkaappiin marinoitumaan muutamaksi tunniksi.  Sulata lehtitaikinalevy ohjeen mukaan. Kauli levyä hiukan suuremmaksi, niin että saat levystä noin 28 cm x 42 cm kokosen palan. Leikkaa taikina 6 neliökis, kooltaan n. 14 x 14 cm. Leikkaa jokaiseen levyyn vastakkaisiin kulmiin L-kirjaimen muotoiset viillot. Taikina jää yhteen taas vastakkaisista kulmista. Voitele reunat vedellä. Käännä L-kirjaimen muotoinen läppä ristiin neliön toiselle sivulle. Toinen läppä käännetään ristiin taas toiselle sivulle. Painele keskelle jäävään neliön muotoiseen pohjaan haarukalla reikiä nousemisen estämiseksi. Lappaa ankkatäyte piirakoille. Voitele piirakoiden reunat maidolla. Laita uuniin 200 asteesen kypsymään 20 minuutiksi. Tee paistumisen aikana päälle tuleva salaatti. Leikkaa kurkku ohuiksi tikuiksi. Leikkaa kevätsipuli ja hyväkuntoinen varsi viistosti renkaiksi. Silppua lehtipersilja karkeasti. Sekoita salaattiaineksiet keskenään ja nostele piirakoiden päälle juuri ennen tarjoilua. Voit tarjoilla piirakat kuumina tai kylminä.

Skonssit

Rakastan aamupaloja. Mietimme joskus talvella syödessämme laskiaspullaa, että miksei ihminen voisi syödä tällaisia useamin ja miksei nimenomaan aamuja voisi aloittaa hiukan makeammin. Jäin tuolloin pohtimaan englantilaisia skonsseja, joiden täyte muistuttaa laskiaispullaa. En ole ennen tehnyt näitä, mutta nyt rauhallisen loma-aamun ratoksi kokeilin. Hyviä olivat! Lisäksi skonssien leipominen ei ole mitään rakettitiedettä, kun ovat muffinsien tapaan levinjauheella kohoavia. Leipurintaidot eivät siis joutuneet koetukselle. Myös hillo kannattaa tehdä itse, koska se on niin paljon parempaa kuin kaupan valmiit, eikä hillon tekeminen vie aikaa lainkaan.

Skonssit
n. 7 kpl
4 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
50g voita
1,5 dl kevytkermaa

Nypi huoneenlämpöinen voi ja kuivat aineet murumaiseksi seokseksi.Lisää kerma ja sekoita tasaiseksi. Taputtele taikinasta n. 2cm paksuinen levy ja ota muotilla (esim. lasilla) pyörylöitä. Voitele kermalla ja paista 225 asteisessa uunissa noin 10 min. Tarjoile lämpimänä mansikahillon ja kermavaahdon kanssa.

Mansikkahillo

1 kg(2 l) mansikoita
1 vaniljatanko
0,5 dl vettä
0,5 kg hillosokeria

Poista mansikoista kannat. Puolita suurikokoiset marjat. Halkaise vaniljatanko. Mittaa kattilaan vesi. Lisää kerroksittain mansikat, hillosokeri ja vaniljatanko. Kuumenna miedolla lämmöllä lähes kiehumispisteeseen. Anna hautua vielä 5 minuuttia. Keittoaika vaikuttaa hillon jämäkkyyteen.  Sekoita hilloa keittämisen aikana. Tarvittaessa kuori vaahto pois pinnalta reikäkauhan avulla. Poista lopuksi vaniljatanko ja kaada hillo puhtaisiin, kuumennettuihin lasitölkkeihin. Sulje huolellisesti ja jäähdytä. Hillo hyytyy noin vuorokauden sisällä. Säilytä kylmässä.


Pizza bianco: Valkosipuli-basilikapizza

Tämä on aivan törkeän hyvää! Tehkää tätä  ja tarjoilkaa ystävillekin!

Olen saanut syödä tätä muutamaan otteeseen ystävieni luona ja nyt päätin tehdä itsekin. Resepti on mahtava ja tämä on hauska vaihtoehto kahvipöytään suolaiseksi tarjottavaksi. Menee tämä kevyestä lounaastakin salaatin kanssa. Resepti on ilmeisesti Kinuskikissan blogista napattu, mutta erityinen kiitos menee kyllä Jussille, jolta sain vinkin tähän reseptiin! Pizzapalat toimivat myös kylminä, joten nämä sopivat hyvin mukaan piknik-koriin huomiselle vappu-brunssille!


Pohja
1/3 ps kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 dl vettä
2½-3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

Valkosipuli-basilikaöljy
½ – 1dl oliiviöljyä (riippuu basilikan määrästä)
1-2 valkosipulinkynttä
n. ½ ruukkua basilikaa (riipuu toki puskan koosta)

Lisäksi
2 dl mozzarellajuustoraastetta

Päälle
basilikanlehtiä
rucolanlehtiä
pinjansiemeniä
oliiviöljyä
ripaus suolaa

Sekoita hiiva ja sokeri kädenlämpöiseen veteen. Yhdistä jauhot ja suola toisessa kulhossa. Lisää jauhoseos hiivanesteeseen pienissä erissä ja vaivaa taikinaa muutama minuutti. Laita kohoamaan lämpimään paikkaan noin puoleksi tunniksi.

Kauli taikina jauhotetulla pöydällä hyvin ohueksi levyksi ja siirrä pellille. Kauli niin ohueksi, että pyöreä pizza mahtuu juuri ja juuri uunipellille. Soseuta öljy, valkosipulinkynsi ja basilikanlehdet sauva- tai tehosekoittimella. Sivele öljy pohjan päälle sudilla. Ripottele päälle mozzarellajuustoraaste. Paista 250 asteessa 5-7 minuuttia, kunnes pinta on saanut hieman väriä.

Silppua basilikan- ja rucolanlehdet ja laita kulhoon pinjansiementen kanssa. Lorauta joukkoon hieman oliiviöljyä. Lisää ripaus suolaa. Voit myös sekoittaa mukaan basilikaöljyä jos sitä jää. Nostele valmiin pizzan päälle ennen tarjoilua.

Kinkkupiirakka

Piirakka, tuo kahvipöydän suolainen perusvahvistus, on aina varma valinta. Ja onko siitä perinteisempää versiota olemassakaan, kuin kinkkutäytteinen? Ei, ja sille on syynsä. Se on hyvää ja maistuu kaikille! :D Tällä kerralla täytteeseen päätyi ananasta raikastamaan makua.

Pohja
4 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
150 g margariinia
½ dl vettä
TAI
1 pkt valmista piirakkataikinaa

Täyte
300 g kinkkusuikaleita
1 suippopaprika silputtuna
1 tlk ananasviipaleita pieneksi pilkottuina
1 tlk Creme Bonjour Tatti-herkkusieni
Emmental-juustoraastetta
3 munaa
Mustapippuria

Sekoita pohjataikinan ainekset keskenään tai avaa piirakkataikina. Painele piirakkataikina vuoan pohjalle.
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja levitä piirakkataikinan päälle. Paista 200 asteessa 40 minuuttia.

Tervetuliaiset

Lauantaina juhlimme Sitruunaruohoa meillä täällä Turussa. Odotellessa vieraiden saapumista valmistin hiukan välipalaa, joita sitten nautimme yhdessä tervetuliaismaljojen seurana. Tarjottimelle päätyi tonnikalasandwicheja, kylmäsavulohta tuorejuuston kanssa sekä sinihomejuustokeksejä.

Tonnikalasandwich

Tahna

Purkillinen tonnikalaa paloina
0,5 – 1 dl majoneesia
0,5 limen puristettu mehu
1 valkosipuli raastettuna
suolaa ja pippuria

Lisäksi

rucolaa
ruohosipulia

Sekoita tahnan aineet hyvin sekaisin. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois ja leikkaa ne edelleen kolmioiksi. Laita kahden kolmion väliin tahnaa ja rucolan lehtiä. Silppua ruohosipuli pieneksi hakkeeksi. Voitele täytettyjen kolmioiden kaksi lyhyttä sivua vielä majoneesilla ja kasta reunat ruohosipulisilppuun.

Lohinapit
Ruissipsejä
mascarponea
kurkkua
kylmäsavulohta
mustapippuria

Laita ruisspsien päälle mascarponea, kylmäsavulohta ja pala kurkkua. Rouhaise päälle mustapippuria.

Sinihomejuustokeksit
125 g sinihomejuustoa
100g voita
250g vehnäjauhoja
suolaa ja mustapippuria
250g saksanpähkinöitä pieneksi hienonnettuna
2 rkl kylmää vettä

Lisäksi
1 purkki ranskankermaan
n. 4 rkl viikunahilloa
viikunoita

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Vatkaa sähkövatkaimella huoneenlämpöinen pehmeä voi ja sinuhomejuusto sileäksi tahnaksi, n. 2-3 minuuttia. Lisää jauhot ja saksanpähkinät ja mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita hyvin ja lisää vesi, sekoita tahnaksi.  Painele taikina 20 x 30 cm kokoiseen vuokaan ja ruuduta terävällä veitsellä neliöiksi. Paista uunissa 25 – 30 minuuttia. Leikkaa vielä kuumana uudestaan ruudut selkeiksi. Jäähdytä vuuassa. Sekoita viikunahillo ranskankerman sekaan. Annostele ranskankermaa keksien päälle ja laita vielä kruunuksi pala viikunaa.

Cosmopolitan
2 cl cointreau-likööriä
2 cl vodkaa
1 cl lime-mehua
4 cl karpalomehujuomaa

Sekoita kylmät ainekset jäiden kanssa shakerissa ja siivilöi jäähdytettyyn lasiin.

Miesten drinkit
2 olutta pullossa

Avaa korkit. Tarjoile.

Maissi-pekonimuffinit

Tämä ohje on itse asiassa alunperin muffinivuokapaketin kyljestä. Sitä on hiukan muokattu lisäämällä sweet chili-kastiketta ja pekonin määrää. Pekonia voi mielestäni laittaa vieläkin enemmän kuin alla olevassa ohjeessa, jos vain verisuonet kestävät! Nämä muffinit maistuvat parhailta jonkin keiton kylkiäisenä.

200g pekonia
200g pakastemaissia
5 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
ripaus suolaa
mustapippuria
2,5 dl maitoa
2 munaa
1 – 2 rkl sweet chili kastiketta
0,75 dl öljyä

Paista pilkottu pekoni kullanruskeaksi. Kääntele maissi joukkoon. Sekoita kulhossa jauhot, leivinjauhe, suola ja pippuri ja kaada joukkoon pekoni-seos. Vatkaa toisessa kulhossa kevyesti maito, munat, chilikastike ja öljy sekaisin. Kaada maitoseos jauhoseokseen ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Nostele amerikanmuffinivuokiin. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 20 minuuttia.

Katkarapu-tonnikalapiirakka sekä kasvispiirakka

Jos meille on tulossa vieraita päiväkahvittelulle tai vaikkapa synttärikemuille, tarjoilen useimmiten suolaista piirakkaa. Piirakasta riittää usealle syöjälle ja salaatin kanssa siitä saa aikaan jopa kelpo aterian. Täytteitä vaihtelen mielen, kaappien sisällön ja sesongin mukaan, mutta tärkeää on, että sitä on paljon ja piirakka on mehevä :D . Leipurin hommaa helpottavat ja nopeuttavat kaupan pakastealtaasta löytyvät valmistaikinat. Oma suosikkini on Pirkan Rukiinen piirakkataikina, joka sopii erityisesti kasvispiirakan pohjalle. Käytän usein täytteissä myös Valion maustettuja ruokakermoja.

Näitä piirakoita tarjoilin taannoisilla Me&I-kutsuilla – tässä siis viimein lupaamani reseptit.

Katkarapu-tonnikalapiirakka
1 pkt valmista piirakkataikinaa (rasvaa piirakkavuoan voiteluun)
1 purjo
2 valkosipulinkynttä
2 prk tonnikalaa
150 g katkarapuja
1 prk (250 g) ruohosipulituorejuustoa
1-2 dl ruokakermaa
2 munaa
1-2 dl vahvanmakuista juustoa raasteena, esim. Emmentalia
Santa Maria Lime pepper -maustetta, mustapippuria

Levitä piirakkataikina voideltuun piirakkavuokaan. Valmista täyte: silppua purjon valkoinen osa sekä valkosipulinkynnet. Valuta tonnikalat ja katkaravut (tai sulata viimeksimainitut). Sekoita purjosilppu, tonnikala ja katkikset kulhossa ruohosipulituorejuuston, ruokakerman, munien ja mausteiden kanssa. Jos täyte on liian tönkköä, lisää vielä ruokakermaa. Kaada täyte piirakkapohjan päälle. Paista piirakkaa 200 asteessa 30-40 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt, mutta vielä mehevä. Anna vetäytyä vähintään parikymmentä minuuttia ennen tarjoilua.

Kasvispiirakka
1 pkt valmista piirakkataikinaa (rasvaa piirakkavuoan voiteluun)
Oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 suippopaprika
1/2 kesäkurpitsa
1 porkkana
Pienen parsakaalin kukinnot
Kourallinen pinjansiemeniä, auringonkukansiemeniä tai cashew-pähkinöitä
1 prk Valio Kolme sipulia -ruokakermaa
2 munaa
1-2 dl vahvanmakuista juustoa raasteena, esim. Emmentalia tai Aura-juustoa
Mustapippuria

Levitä piirakkataikina voideltuun piirakkavuokaan. Valmista täyte: silppua sipuli sekä valkosipulinkynnet. Pilko paprika pieniksi kuutioiksi ja porkkana ohuiksi tikuiksi. Kuullota sipuleita, paprikaa ja porkkanaa viitisen minuuttia pannulla oliiviöljyssä, jotta ne pehmenevät hieman. Pilko sillä välin kesäkurppe ohuiksi kuutioiksi ja parsakaali kukinnoiksi. Sekoita täytteen ainekset – kasvikset, siement tai pähkinät, ruokakerma, munat ja juustoraaste sekä mustapippuri – keskenään ja levitä piirakkapohjan päälle. Paista piirakkaa 200 asteessa 30-40 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt, mutta vielä mehevä. Anna vetäytyä vähintään parikymmentä minuuttia ennen tarjoilua.

Vinkki! Voit maustaa kasvispiirakan myös pestolla. Lisää tällöin täytteeseen puoli purkillista valmista pestokastiketta. Tällöin voit vähentää juustoraasteen määrää.

Tomaatti-mozzarella-leivät ja pienet vuohenjuusto-piirakat

Tässä hyvä setti suolaisiksi tarjottaviksi illanistujaisiin tai sunnuntaivieraille.

Tomaatti-mozzarella-leivät
patonkia
Vihreää pestoa (itse tehty on parempaa)
kirsikkatomaatteja
minimozzarella-palloja
mustapippuria

Leikkaa patonki noin 1,5 senttimetrin paksuisiksi viipaleiksi. Levitä niille pestoa, laita päälle puolitetuja kirsikkatomaatteja ja minimozzarella-palloja. Laita uuniin 225 asteeseen noin 10 minuutiksi.

Vuohenjuusto-piirakat
voitaikinalevyjä
pötkö vuohenjuustoa
punaista pestoa (tälla kertaa kaupan hyllystä)
hunajaa
cashew-pähkinöitä

Kaulitse hiukan jokaista voitaikinalavyä niin, että saat jokaisesta levystä kolme pientä piirakkapohjaa. Voit leikata jokaisen levyn vain kolmeen osaan neliöksi tai ottaa esim juomalasia muottina käyttäen taikinasta ympyröitä. Leikkaa veitsellä noin 1 cm päähän voitaikinapalan reunasta taikinaan ura, joka ei aivan läpäise taikinaa. Laita täytteet tämän uran sisäpuolelle. Näin estät keskusosan nousemasta uunissa liikaa (muuten piirakat paisuvat, paisuvat ja kallistuvat kuin Pisan kalteva torni :) ). Laita täytteeksi jokaisen piirakan pohjalle hiukan punaista pestoa, tämän päälle vuohenjuustopötköstä leikattu siivu. Valuta juuston päälle juoksevaa hunajaa ja kruunaa komeus ripottelemalla päälle muutama pähkinä. Laita uuniin 225 asteeseen 10 – 15 minuutiksi.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 33 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: