Katkarapupiirakka

Tämä resepti on yksi luottoresepteistäni, ja siksi olenkin hämmästynyt, etten ole aiemmin postannut sitä. Yritin oikeasti etsiä tätä reseptiarkistostamme viime viikolla, kun ryhdyin leipomaan Helatorstaina saapuvia vieraitamme varten.  Lopulta jouduin luovuttamaan ja kaivelemaan epämääräisestä paperireseptiarkistostani rytistyneen ja laikukkaan ohjeen. Jo on siis aikakin kirjoittaa ohje tänne blogin puolelle säilöön. Nyt voin hävittää tuon vanhasta aikakausilehdestä  vinoon kopioidun reseptin, joka muistuttaa minua vuosikymmenten takaisesta kesätyöpaikastani ja kopiokoneesta, jolla oli vahvasti jotain minua vastaan…

Olen siis tehnyt tätä piirakkaa ensimmäisen kerran jo noin 15 vuotta sitten, sen jälkeen monia kertoja ja edelleen resepti on toimiva. Jälleen kerran piirakka sai kehuja ja reseptiä tiedusteltiin. Olkaapa siis hyvä!

piirakka

Pohja

150g voita tai margariinia
2,5 dl venhnäjauhoja
1 dl juustoraastetta, esim emmental
0,5 dl kylmää vettä

Täyte

2 dl kermaa – 15% kevytkermakin käy
1 rkl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
3 dl juustoraastetta
200g katkarapuja
tilliä
suolaa
mustapippuria

Nypi jauhot ja rasva. Sekoita joukkoon juustoraaste ja vesi. Voitele ja jauhota piirakkavuoka. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa uunissa 200 asteessa noin. 10 minuuttia. Sekoita kerma, vehnäjauhot ja kananmunat. Lisää juustoraaste, katkaravut, hienonnettu tilli ja mausteet. Kaada täyte vuokaan esipaitetun pohjan päälle ja paista piirakkaa 200 asteessa vielä n. 20 minuuttia.

Viikuna-vuohenjuustohattuset

Nämä ovat melko tuhtia syötävää, mutta ah, niin herkullisia! Sopivat kahvipöytään suolapalaksi tai salaattipedille alkuruuaksi.

Salaatin sekoitin erilaisista salaattilajikkeista. Maustoin sen kastikkeella, jonka olin sekoittanut sitruunamehusta, öljystä ja viinietikasta ja maustanut suolalla, pippurilla ja sokerilla. Päälle ripottelin pähkinöitä ja viipaloituja viikunoita. Kaiken kruunuksi hattunen.

viikunahattuset

viikunahattuset2

Hattuset

Voitaikinalevyjä sulatettuna
Kananmuna
Vuohenjuustopötkö
viikunoita
(hunajaa)

Ota voitaikinalevystä, esim juomalasia apuna käyttäen, pyörylöitä ja laita leivinpaperille uunipellile. Voitele pyörylät kananmunalla. Viipaloi vuohenjuustopötkö ja aseta jokaiselle pyörylälle vuohenjuustokiekko. Laita päällimmäiseksi viikunan lohko. Paista taikinapakkauksen ohjeen mukaan – muistaakseni 225 asteessa 15 minuuttia.

Banana bread

Tehokasta viikon alkua! Toivottavasti teillä on mukava ja rentoutunut fiilis näin maanantain kunniaksi. Meillä juhlittiin viikonloppuna 6-vuotiaan synttäreitä, joten tuli leivottua. Näistä herkuista postausta luvassa vähän myöhemmin!

Meillä leipominen painottuu muutenkin viikonloppuihin. Silloin on enemmän aikaa kokkailla ja jollain tapaa myös lupa herkutella vähän enemmän. Vannon kyllä usein herkuttelun nimeen – mutta viikolla yritän pitäytyä parissa palassa tummaan suklaata (siis per herkkukerta, tietysti). Viikonloppuna voi sitten nautiskella jotain vähän vähemmän terveysvaikutteista :D . Tätä ohjetta lähdin kokeilemaan muutama viikonloppu sitten alunperin siksi, että hedelmäkulhossa lojui pari mustunutta banaania, joita kukaan ei enää suostunut syömään. Ne olisi tietysti voinut survaista vaikka smoothien joukkoon, mutta koska nyt teki mieli leipoa, päätin testata perijenkkiläisen banana breadin eli banaanileivän ohjetta. Banaanien pitää olla sitten tosi mustia, tämäkin on vielä liian raaka:

bananabread3

Useimmiten banaanileipä ohjeistetaan tekemään leipävuokaan (ylläri!), mutta en sellaista omista, joten käytin silikonisia muffinivuokia. Meillä ei myöskään ollut kaapissa piimää, mitä ohjeessa tunnutaan usein käytettävän, mutta turkkilaista jugurttia löytyi. Sitä siis sekaan. Korvasin myös yleisesti ohjeistetun öljyn/margariinin/voisulan kaapissa olleella kylmäpuristetulla neitsytkookosöljyllä. Olen alkanut testailla, missä kaikessa sitä voi käyttää, ja olen todennut, että se toimii aika monessa kohtaa – jos kookoksen maku ei haittaa ;-) . Tästä reseptistäkin tuli toimiva! :D Banaanileipien maku ei ollut liian makea, ja niissä oli kiva koostumus ja suutuntuma. Lapsetkin tykästyivät banaanileipiin kovasti. Sekaan voisi vielä heittää rouhittuja pähkinöitä. Ja tokihan näistä saisi vielä paremmin kahvipöytäkelposia jollain hyvällä kuorrutteella… Hmmm…

bananabread

Ainekset
1 dl fariinisokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl soodaa
1 dl turkkilaista jugurttia
0,5 dl kylmäpuristettua kookosöljyä
3 mustunutta banaania muussattuna

Vaahdota sokeri ja munat. Lisää kookosöljy (lämmitä sitä tarvittaessa hieman etukäteen) ja muussatut banskut. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinan joukkoon. Paista 175-asteisessa uunissa reilu puolisen tuntia.

bananabread2

Piparkakkutalo

Minulla oli hiukan haasteita tänä vuonna piparkakkutalon kanssa. Poikani halusi, että teemme UP-elokuvan lentävän talon, kaikkine erkkereineen. Yritimme ensin piirtää talon kaavoja oikeanlaisiksi ja totesimme tehtävän mahdottomaksi. Niin monta erkkeriä ja lippaa talossa on. Niinpä teimme ensin ihan perustalon. Sitten poikani huomautteli erinäisistä puuttuvista osista taloa ja niinpä piirsimme kaavoja erkkerille ja leivoimme lisää taloa. Sitten talosta puuttui poikani tarkan näkemyksen mukaisesti terassi. Sitten katon pikkuharjanne jne. Aika monta päivää siinä meni. Haastetta lisäsi 2 vuotias tyttöni, joka salaa kävi aina syömässä osia talosta, joten niinpä leivoimme taas uudelleen piparkakkuja…

Tässä kuvia matkan varrelta. En ehtinyt ottaa talosta kuvaa valmiina, ennen kuin tytär söi terassin kaiteet ja oven, mutta saahan tuosta käsityksen. Talo oli oikeastaan hienompi koristelemattomana… Eikä Up -elokuvan talo ole raidallinen – niin kuin mieheni ystävällisesti ilmoitti rakennuksen valmistuttua. Krmph.

talo1

talo2

talo3

talo4

talo5

Kuppitiramisu

Kiva juttu, kun olette olleet niin ahkeria kommentoijia Zalando-arvonnassa. Vielä ehtii..!

Ennen arvonnan voittajan julistamista, jatketaan tiramisuteemalla taas vaihteeksi… Tein tätä jälkkäriksi naisten pikkujouluihin ja niin hyvää tämä oli, että tein viikon päästä uusiksi, kun saimme lasten mamman meille juhlimaan hieman etukynteen joulua. Tein mamman visiitin pääruuaksi vuohenjuustobroileria paholaisenhillolla – en ollutkaan ennen testannut paholaisenhilloa. Mielettömän hyvää ja sopii melkein kaiken lisukkeeksi :D . Testatkaa!

Mutta se tiramisu… Tämä on erittäin yksinkertainen ja nopea tehdä, mutta vaatii yön yli tekeytymisen. Testasin tätä Valion Viola-tuorejuustolla ja oikealla mascarponella. Tykkäsin yllättäen Viola-versiosta enemmän, mascarponen kera mausta tuli hieman liian voinen makuuni. Ohje on Henri Alenin ja Kotivinkistä bongattu.

tiramisu_kupissa

Ainekset (4-6 annosta)
1 dl espressoa tai vahvaa kahvia
3 munaa, keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina
0,5 dl sokeria
250 g maustamatonta tuorejuustoa (tai mascarponea)
100 g savoiardi-keksejä
kaakaojauhetta koristeluun

Keitä kahvi. Vatkaa sokeri ja keltuaiset vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto. Vatkaa toisessa kulhossa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Nostele valkuaisvaahto sokeri-keltuais-tuorejuustoseoksen joukkoon.
Kostuta keksit kahvilla ja murustele ne kuppien pohjalle. Kaada päälle tuorejuustoseosta. Lisää keksikerros ja päällimmäiseksi tuorejuustoseosta. Anna vetäytyä jääkaapissa yön yli.
Koristele ennen tarjoilua kaakaojauheella.

Pähkinäpiiras

Huh, pitääkö vuodenvaihde teidät muutkin työläiset kiireisenä? Meikäläisellä kiirus näkyy siten, että en ole ostanut vielä yhtäkään joululahjaa, lähettänyt kortteja tai suunnitellut tarkemmin joulun menua. Pikkujouluja olen sentäs juhlinut! :-D Jossain takaraivossa joulun lähestyminen on kuitenkin ollut, sillä olen keräillyt reseptilaatikkoon ja korvan taakse jouluhenkisiä ohjeita. Yksi testaukseen asti päätynyt oli tämä pähkinäpiiras. Terkut vaan H & S, jotka pääsitte tätä tapaamisemme johdosta maistelemaan. :-D Täyte oli ihan jees, mutta jotenkin mehevämpi tästä pitäisi vielä saada… Ohje on alunperin Kotivinkistä, mutta tuplasin täytteen määrän ja heitin sekaan kaakaonibsejä, kun niitä sattui kaapissa olemaan.

pahkinapiiras

Ainekset
Pohja:
100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria

Täyte:
2 dl fariinisokeria
100 g voita
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl kanelia
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl maitoa
400 g pähkinäsekoitusta
(1 dl kaakaonibsejä)

Anna voin pehmetä huoneenlämmössä. Sekoita keskenään voi, jauhot ja sokeri. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa ilman täytettä 225-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.
Sekoita kattilassa täytteen ainekset, paitsi pähkinät ja nibsit. Kiehauta seos nopeasti. Lisää pähkinät ja nibsit.
Lisää täyte piirakkapohjan päälle. Paista vielä 10 minuuttia. Tarjoile jäätelön tai kermavaahdon kera!

Pssst… Pysykää viikonloppuna linjoilla, tulossa mukava arvonta lukijoillemme!

Piparitikkarit

Tämän viikon tiistaina tuli ulos se juttu, josta aiemmin vihjasin: kertoilin Aamulehden joululiitteessä hieman meidän perheen jouluruokatottumuksista ja siitä, miten äidilläni on tapana ostaa jouluna kinkku, mutta paistaa se vasta vappuna. Vappukinkku maistuu oikeasti hyvältä! ;) Kirjoitin jutun oheen myös kaksi keksitikkariohjetta. Artikkelia ei ole saatavilla sähköisenä ainakaan vielä, joten tässä ohje piparitikkareihin.


Ainekset (n. 15 kpl)
200 g pipareita
1 prk (250 g) appelsiinilla maustettua tuorejuustoa (esim. Valio Viola)
150 g tummaa suklaata tai joulusuklaata (esim. Fazer)
Nonparelleja
Varrastikkuja

Murskaa piparkakut karkeaksi muruksi ja sekoita tuorejuuston kanssa isossa kulhossa. Jos haluat massasta sileää, käytä sauvasekoitinta. Pyörittele massasta palleroita leivinpaperin päälle. Laita pallerot jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi kovettumaan. Jos on kiire, käytä pakastinta!

Sulata suklaa varovasti mikroaaltouunissa kapeassa, korkeassa astiassa (esim. juomalasi). Dippaa varrastikun pää sulaan suklaaseen ja kiinnitä tikku palloon. Kun olet kiinnittänyt kaikki tikut, dippaa tikkarit nopeasti sulassa suklaassa tikusta kiinni pidelle. Koristele strösseleillä. (Jos haluat valuvalta näyttävän suklaakuorrutteen, lusikoi sulaa suklaata tikkarin päälle.) Laita tikkarit jähmettymään viileään – saat ne pysymään pystyssä esimerkiksi juomalasissa, oasis-sienessä, styroxin tai kaalin palasesessa. Säilytä viileässä.

Kiitos vielä Katalle jutunteosta!

Tiramisukakku

Nyt sitä taas saa, nimittäin Valion tiramisunmakuista rahkaa. En käsitä, miksei kausimakua myydä joulusesongin ulkopuolella – kyllä tiramisua voi kesälläkin syödä! Tein vastaavan kakun aikoinaan mustikkaversiona, mutta tämä oli kyllä vielä parempaa. Johtuiko sitten siitä, että en tehnyt tätä kakkua itse, vaan sain herkutella tällä ystävän pojan syntymäpäivillä? Kiitos S!

Ainekset
Pohja
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte
2 prk (à 200 g) tiramisurahkaa
1 prk (150 g) crème fraîchea (28%, kevytversio ei tässä toimi)
1 muna
3/4 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna, vatkaa seos kuohkeaksi. Lisää yhdistetyt kuivat aineet siivilän läpi. Sekoita taikina tasaiseksi.
Vuoraa irtopohjavuoan (Ø n. 25 cm) pohja leivinpaperilla. Voitele reunat. Taputtele taikina jauhotetulla kädellä vuoan pohjalle ja reunoille.

Yhdistä täytteen aineet, paitsi jätä hieman creme fraichea koristelua varten. Vatkaa seosta sähkövatkaimella n. 1 min, jotta täytteestä tulee kuohkea ja aineet sekoittuvat hyvin. Kaada vuokaan, pyöräytä hammastikun avulla creme fraichesta kuvioita kakun päälle. Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa n. 35 min tai kunnes kakku on kypsä. Jäähdytä. Irrota reunat vuoasta veitsellä. Siirrä tarjoiluvadille ja nautiskele!

Suklaapraliinitorttu

Laitetaanpas tähän väliin yksi leivonta-aiheinen postaus, kun niitä ei vähään aikaan ole ollutkaan… :) Joku minun ystäväni joskus ihmetteli, että mihin ihmeeseen kaikki nämä herkut menevät. Että ihanko totta oikein syömme kaiken ja miten se on mahdollista. Niin…. Kyllä me syömme ne. Taidamme olla mieheni kanssa siinä mielessä melko keski-eurooppalaistyylisiä (wou!) – että makea aamupala peittoaa mennen tullen pekonin ja munat tai jyväsämpylät. Nämä herkut häviävät jääkaapista sitten viikonlopun jälkeen pitkin viikkoa aamukahvin kera. Siis meille aikuisille. (Lapseni, jotka lappovat reippaasta puuronsa suihinsa päivittäin, eivät osaa vielä lukea tätä…).

No, sitruunakakkua itseasiassa vein taannoin myös työkavereille – koska sen säilyvyys ei ole samaa luokkaa, kuin esim tämän suklaapraliinitortun, joka käytännössä vastaa suklaapatukkaa piirakan muotoon levitettynä. Olkaapa hyvä! Herkullisia aamupalahetkiä teillekin tulevaan viikkoon…

Kypsäksi paistettu murotaikinapohja

Suklaapraliinikreemi
2 dl kuohukermaa
100g tummaa suklaata
200g wiener Nougatia

Kuumenna kerma kiehuvaksi ja kaada se kulhoon paloiteltujen suklaiden päälle. Sekoita hyvin, kunnes saat tasaista ja kiiltävää seosta. Kaada seos kypsän torttupohjan päälle. Anna jäähtyä kunnolla.

Mokkapalat

Hesari uutisoi aikaisin tämän vuoden alussa, että mokkapalat on googlatuin resepti. Klassikko on asemansa ansainnut syystä. Meillä lapset toivovat mokkapaloja usein juhlapöytään, kuten isänpäiväviikonloppuna, ja minä teen niitä mielelläni. Ei mikään kaikista hienostunein herkku, mutta niin helppo tehdä, söpön näköinen – ja niin hyvää!

Ainekset (pellillinen) (lähde: HS)
200 g voita
4 munaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 dl maitoa

Kuorrutus:
50 g voita
1 pkt (500 g) tomusokeria
5 rkl vahvaa kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
2 tl vanilliinisokeria

Sulata rasva ja laita jäähtymään.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään, ja lisää ne maidon kanssa vuorotellen taikinaan.
Sekoita joukkoon voisula.
Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
Paista uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Sulata kuorrutusta varten voi, sekoita muut aineet keskenään, sekoita seos voisulan joukkoon.
Levitä kuorrutus nopeasti jäähtyneen pohjan päälle, kuorrute jähmettyy nopeasti.
Koristele!

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 33 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: