Olen tästä NIIIIIIIIIN ylpeä! Kuten olen ennenkin maininnut, en ole kummoinen leipoja. Lasten synttäreitä varten kuitenkin käärin aina hihat ylös ja päätän yrittää, oikeasti. Barbie-kakku on jonkinasteinen klassikko tyttöjen synttäreillä, joten pakkohan tähän oli ryhtyä. Täytyy kyllä sanoa, että kädet vapisivat hiukan siinä vaiheessa kun aloin kakkua koristella. Mitään vinkkiä en tuohon koristeluun osaa antaa. Itselläni ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa tähän, vaan muotoilin sokerimassaa täysin umpimähkäisesti, samalla hartaasti toivoen kohtuullista lopputulosta. Sen verran tein etukäteen kirjallisuuskatsausta, että ymmärsin, että oikean barbien sääret ovat niiiiiin tajuttoman pitkät, että tarpeeksi korkeaa kakkua on hankala tehdä. Niinpä suositusten perusteella ostinkin Barbien pikkusiskon. Hyvä Stacie-nukke! Lyhyemmistä jaloista huolimatta meinasi kakku jäädä lanteille ja jouduin hiukan fiksaamaan koristeilla vyötärö-lantioseutua. Jos kyseessä olisi ollut barbie, hame olisi todennäköisesti jäänyt puoleen reiteen…
Ja vielä yksi…
Täytteet:
200g rahkaa
200g tuorejuustoa
3 dl kuohukermaa
3 rkl sokeria
5 liivatelehteä
100g valkosuklaata
3 rkl mansikkahilloa
Lisäksi
sokerikakku-levyjä valmiina kaupasta tai itse tehtynä
mehua kostutukseen
Päälle
Kermavaahtoa
sokerikuorrutemassaa tai marsipaania haluamillasi väreillä
koristeita
LAita liivatelehdet turpoamaan kylmään veteen. Laita kerma kulhoon, sokeri sekaan ja vatkaa vaahdoksi. Sekoita mukaan rahka ja tuorejuusto. Purista liivatteista ylimäärinen vesi. Kuumenna pieni tilkka, vain muutama ruokalusikallinen vettä, kiehuvaksi ja sulata liivatelehdet siihen. Kaada liivatevesi täytemassaan ja sekoita hyvin. Jaa massa puoliksi. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Sekoita suklaa toiseen osaan täytemassaa. Toiseen täytteeseen sekoita mansikka hillo ja lisää tarvittaessa sokeria.
Tee kakku. Vuoraa pyöreäpohjainen leivontakulho tuorekelmulla. Laita kulhon pohjalle sopivan kokoiseksi leikattu pyöreä kakkulevy. Kostuta mehulla. Laita päälle täytettä. Täyte on löysää ja saa valua kakkupohjan reunojen yli, koska se tulee hyytymään liivatteen ansioista. Laita päälle seuraava kakkupohjan pala (voit tilkitä myös pienemmillä paloilla, jos et saa koko kakkua ehjillä levyillä tehtyä). Kostuta.Laita nyt toista täytettä. Jatka näin, kunnes kulho on piripintaan täynnä. Laita sitten jääkaappiin hyytymään 4 tunniksi tai yön yli.
Kumoa kakku tarjoiluastialle. Poista kelmu. Leikkaa kakun keskelle veitsellä barbin konttien menevä reikä. Kuorruta kakku sokerilla maustetulla kermavaahdolla. Kauli sitten sokerimassasta sopivan kokoinen levy ja heitä se kakun päälle, leikkaa ylimenevät pois. Leikkaa lisäksi kuorrutteeseen reikä barbin jaloille. Vuoraa barbin jalat ja vartalo kelmulla. Tökkää kakkuun. Tee sokerimassasta yläosa, joka valuu osittain hameen päälle. Koristele haluamillasi koristeilla.







Anu
/ 31.01.2013Moikka, aion tehdä tämän kummitytölle viikonloppuna. Saako tuota sokerimassaa ihan marketista, vai tarvitseeko etsiä leivontapuoti?
Taru
/ 31.01.2013itse löysin kyllä isommasta marketista eri värejä sokerimassaa